lauantai, 2. kesäkuuta 2012

145cm

Postailu on taas vähän jäänyt, joten nyt olisi tulossa useampikin postaus myöhässä: kiirettä vaan pitää joten postaamaan en oikein kerkeä. Pientä tilannekatsausta kuitenkin: huomenna Kiuruvedelle koulukisoihin, mennään He B:3, eilen hepat meni laitumelle, torstaina oli hyppäri ja keskiviikkona käytiin klinikalla 8-vuotismittauksessa. Näistä muistakin siis postaukset tulossa!

Lähdettiin siis Sorsasaloa kohti ajelemaan, ja siellä olikin samaan aikaan harjoitusravit eli hepoilla oli ihmeteltävää. Halbe ei ollut kasvanut, eli nyt se on virallisesti 145cm korkea



tiistai, 29. toukokuuta 2012

Haaste


Sääntöinä on kiittää haastajaa, vastata hänen keksimiinsä 11 kysymykseen ja keksiä uudet 11 kysymystä seuraavalle 11 blogille. Kiitos haasteesta Minchilla

Haastan Tiian, Jutan, Aadan, Venlan ja Emmin. (En jaksa 11..)

1. Kuvaile lyhyesti unelmahevosesi/poni 
- Mulle sopiva, about 155cm korkea, voikko, vähän ponimainen luonteeltaan eli pilkettä silmäkulmassa, lahjakkuutta sekä esteille, kouluun että kenttään, ei automaatti mutta kuitenkin yhteistyöhaluinen kaveri.

2. Ensimmäinen mieleesi tuleva hevonen? Kuvaile lyhyesti.
 - Heh, no Halbe tietysti. Kuvailuja tuskin kaipaa. :D

3. Missä aloitit ratsastuksen ja kenellä menit ensimmäisen tuntisi?
- Savisaaren ratsastuskeskuksessa, menin ensimmäisen tuntini shettisruuna Vikellä.

VIKKE -PAPPA, RIP

4. Onko sinulla muita harrastuksia?
- No valokuvaaminen, bloggaaminen jne. mutta siis ihan oikeesti harrastuksia niin ei.

5. Paras puoli sinussa?
- Osaan olla melkein aina positiivinen ja en stressaa turhasta, se että jos päätän tehdä jotain niin teen sitten kunnolla. Olen myös ns. "uskollinen", en tykkää takinkääntäjä tyypeistä!

6. Entä huonoin? 
- Olen laiska. Hevosasioissa en ole, mutta esim. koulujutut ja muut, niin plääh.. Laiskottaa vaan aina niin hirveesti. Pinnani palaa joskus myös liian helposti.

7. Kuinka usein ratsastat viikossa?
- Vaihtelevasti, yleensä n. 3 kertaa.


8. Parhain suorituksesi kisoissa?  
- Liian vaikea kysymys :D Tietysi mieleenjäänyt on ainoa sinivalkoinen ruusukkeemme Iisalmesta viime kesältä,  Sorsasalo kevät -11 kuudestakymmenestäseitsemästä lähtijästä sij. 5, ja varmaankin eka puhdas 90cm Sorsiksessa viime syksynä.

9. Parhain muistosi hevosten kanssa?
- Yhtä on vaikea sanoa. Esim. kesäfiilistelyt toissapäivänä laitumella oli kivoja, kun hepat laidunsi ja minä & Reetta makoiltiin ja otettiin aurinkoa, hyvin menneet kisat, onnistumisen tunteet kotona, Halben kanssa kaveraaminen on aina yhtä ihanaa. :D

 SORSIS 90CM 0/0VP, EKA EI-SIJ.
10. Paras muisto ystäviesi kanssa? 
- Tääkin on vaikea ?!?! Hmm no mun synttärit jotka oli vasta, oli kyllä huikeet, muitakin kivoja muistoja nelikolla, Team PP:n aikoihin kun kuvattiin todella upeaa "tallielokuvaa" pikkusina oli kyllä huippua :-D 

11. Rakkain eläin?
- Omat ja ex-omat, eli Halbe, Golde, Marsa ja Suklaa.


Minun kysymykseni haastamilleni bloggaajille:

1. Paras puoli bloggaamisessa?
2. Oletko koskaan saanut blogiin mitään haukkuvaa/negatiivistä kommenttia? Mitä ajattelit siitä?
3. Suosikkiblogisi?
4. Mitä toivot elämältäsi seuraavien ~5 vuoden aikana?
5. Hevoset vai ponit?
6. Este -vai kouluratsastus?
7. Ratsastaja, jonka tyyliä ihailet?
8. Millaiset olivat ensimmäiset kisasi?
9. Hevonen, joka on opettanut sinulle eniten?
10. Mihin tähtäät hevostelussa?
11. Loppuhuipennus: Kerro joku heppamokasi!

PS. Vastatkaa sivupalkin kyselyyn!

lauantai, 26. toukokuuta 2012

Hyppyjä + rrrruohoa

Halbe on päässyt taas vihreän ruohon makuun. Ollaan käyty joka päivä syöttämässä vihreetä ainakin kerran, sillä laidunkausi lähestyy kovaa vauhtia. Ja poni tykkää!



YKSI PÄIVÄ PÄÄSTETTIIN HALBE VAPAAKSI KIMOTAMMULIN KANSSA, JA HYVIN TULIVAT JUTTUUN :) 

Terhi hyppäsi ponilla keskiviikkona, ja kokonaisuutena meni hyvin. Välillä pieniä mokia, mutta ei mitään isompaa. Lopuksi metrin rataa, ja kyllä se niin kepeesti ne liitelee että :) Torstaina sit Reetta oli hyppärillä, joka meni hyvin, poni oli tosi varma eikä kieltänyt kertaakaan! Eiköhän se tästä lähde menemään taas ylöspäin. Vähän kyllä hirvittää mun seuraava hyppäri, kun millonkohan viimeksi olen ollut kotona estetunnilla... Hmm.. Ehkä huhtikuussa maneesissa? Näin pitkä tauko ei khyl tee hirveän hyvää.




LENTSKARI!

I ♥ koulusaappaat

Ensin tahdon kiittää huikeita 245 lukijaa! Vautsi, vielä 5 lukijaa niin puolet viidestäsadasta on täynnä! :-) Kaikki uudet lukijat vaan tervetuloa, kommenttia saa heittää.

Kuvien muodossa bongattuja iiihania koulusaappaita edelleen Killerin kisoista. Tahtoo!






Sponssatkaa mulle joku tällaset? ♥

keskiviikko, 23. toukokuuta 2012

Hevosenhoitajana Jyväskylän kansallisissa


Lauantaiaamuna suuntasimme auton nokan kohti Jyväskylää ja Killerin ravirataa. Lähdettiin siis tavallisella kokoonpanolla; minä ja Reetta hevosenhoitajina, Emmi ratsastajana, Reiska ratsuna. Oltiin kisapaikalla jo hyvissä ajoin, niin mm. kerettiin letittää Reiska, tsekkailtiin vähän paikkoja, käytiin katsomassa kisoja jne. Emmin eka startti taisi olla kahden maissa, 6. sija tuli & lähes 65%. Toisesta luokasta ei sijaa, mutta kuitenkin 60 ja risat%. Illalla majoittauduttiin hotellille sekä käytiin syömässä hotellin ravintolassa, ja oli muuten hyvää!  ♥ Sitten vaan unille.

Sunnuntaina Emmin startti oli vasta illalla, joten meillä oli lähes koko päivä aikaa chillailla. Tosin käytiin aamupalallakin paljon aikaisemmin kuin oli tarkoitus, mutta minkäs teet kun herättiin kaikki niin aikaisin :D Päivällä katseltiin ratoja ja käytiin myös ihailemassa Björndahlien hevosvarustekojun tuotteita. Illan Vaativan rata meni hyvin, ja niinhän Reiska ja Emmi nappasivat ykkösruusukkeen! :)

 KISAKENTTÄ




EMMI JA REISKA RADALLA 
  MEIDÄN KARSINAN EDUSTA, SIISTI HEHHEH :D
  KARSINAA PUTSAAMASSA


  

maanantai, 21. toukokuuta 2012

Varustehaaveilua


Lista olisi loputon, ja iso osa kuvista ei mahtunut tähänkään.. Mutta vähän haaveilua silti.

* KL sadetakki - Minun sadetakki on ihan liian pieni, uuden tarvitsisin ja tää KL on aika siisti. Hintakaan ei ole paha (39e)
* GG helmiotsis - Koulusuitsiin olisi oikein nätti, eikä ihan niin massamassa kuin blingiotsikset.
* Schockemöhle huopa - Tummansinisenä uudeksi estekisahuovaksi. Tarvittaisiin joku ei-flättäri edustushuopa ja tää olisi oikein mallikas :-)
* Koulusaappaat  - Kuvassa Könings Favorit Dressage, mutta joo olen aivan rakastunut koulusaappaaisiin ja haluaisin sellaiset ihan hirrrveästi. Esteille tietysti Soubiracit mutta kouluun tällaiset, nam 
* HV Polo huopa + pintelit - Toinen uusi rakkauden kohde, eli HV Polon huovat. Värejä ja malleja on niin monia ihania, että en osaa päättää mikä on paras. Kouluhuopa & pintelit -setti olisi kyllä jättebra!


PS. Koitan saada Jkl -postauksen esille lähipäivinä, nyt kiirettä piisaa niin että huhhuh!

perjantai, 18. toukokuuta 2012

Minä 15v

Eilen täytin vuosia ja olikin ihan superhuiput synttärit parhaalla nelikolla :)


Hehe vähän bloggaajan pärstää esille välillä.. Mutta joo, huomenna lähdetään aamulla Jyväskylän kansallisiin koulukisoihin hevosenhoitajiksi, luultavasti oikein mukava reissu luvassa, hotelliaamupalat (♥)
ja kaikki! :D Viikonloppuna ei ole siis luvassa postausta mutta Jyväskylän reissusta ehkä jotain?